Talon korjaus alkoi elokuussa 2012

Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys ry otti rohkeasti haasteen vastaan ja vuokrasi talon ja tontin 30 vuoden ajaksi ja päätti aloittaa Uittoyhdistyksen talon korjauksen. Korjauksella alkoikin olla kiire, sillä talon katto vuoti useasta kohdasta ja epäilys oli, että kosteus etenee pian hirsikehikkoon saakka.

Yhdistys haki EAKR-rahoitusta korjausta varten, mutta yhdistyksen hakemana projekti ei onnistunut, sillä talon omistaa Tampereen kaupunki. Neuvottelut johtivat kuitenkin sellaiseen lopputulokseen, että projektin hakijaksi tuli Kiinteistötoimi ja korjausten toteuttamisesta vastaa Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys ry. EAKR-rahoituksen myönsi Pirkanmaan ELY-keskus. Rahoituspäätös tuli vasta joulukuussa, joten yhdistys aloitti korjauksen omalla riskillä elokuussa 2012.

Korjauksen työnjohtajaksi tuli arkkitehti Harri Metsälä (kesk.) Kuvan muut keskustelukumppanit ovat rakennusrestaurointiopiskelija Marja Lammentausta (vas.) sekä yhdistyksen puheenjohtaja Sampo Järvelä (oik.).

Katolta purettiin savupiiput, jotka olivat jo tulossa alas lähestulkoon itsestään ja katolle tehtiin silta, jotta uusien piippujen muuraaminen olisi mahdollista. Piipun muurauksessa mukana oli Tampereen aikuiskoulutuskeskuksen muurariopiskelijat. Sillä välin kun savupiiput kuivuivat täytyikin siirtyä huomattavasti alemmalle tasolle ja korjata kuistin perustukset. Kuistin kantava hirsi oli vajonnut maahan ja lahonnut ja se täytyi vaihtaa ja nostaa. Katon tekemisen jälkeen hirren vaihtaminen ei olisi enää onnistunut tai katon uuteen huopaan olisi voinut tulla ratkeama kun kuistia olisi nostettu.

Katonkorjaus jatkui pakkasiin saakka, mutta marraskuun lopussa täytyi luovuttaa kun huopa alkoi olla jo jäässä eikä aurinko enää ehtinyt lämmittää tarpeeksi, jotta työ olisi voinut jatkua. Kuvassa rakennuskonservaattori ja maisteri Heli Hietamäki ja arkkitehti Harri Metsälä toteavat, että syksyn työt on nyt päätöksessä. Katosta valmistui 2/3, joten työt kuitenkin etenivät ihan hyvin.

Kevätaurinko jälleen toi katontekijät takaisin töihin huhtikuussa 2013.

 

Teksti ja kuvat Irma Rantonen

Lajittelu: