Vanha maalipinta pois, uusi tilalle!

Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistys ry järjesti lauantaina 4.5.2013 rapsutustalkoot Uittoyhdistyksen talolla. Tarkoituksena on saada talo uuteen maalipintaan ennen juhannusta, joten aikaa vaativa työvaihe eli vanhan maalipinnan pois rapsuttaminen onkin aloitettava hyvissä ajoin.

Yhdentoista hengen voimin aloittelimme talkoopäivän siistimällä talon seinustoilta katon korjaustöissä pudonneet vanhat kattohuovan palaset ja naulaiset rimat pois. Ympäristön siistimisen jälkeen pääsimme pesemään talon ulkoseiniä. Seinien pesu ennen maalin raaputtamista on suotavaa homeitiöiden ympäristöön leviämisen estämiseksi. Pesu helpottaa myös maalin irtoamista seinäpinnasta.

Pesuaineen annettiin vaikuttaa seinällä kaksi tuntia, jonka jälkeen aloitimme maalin poistamisen mekaanisesti raaputtamalla. Raaputustyöt käynnistettiin eteläseinältä, josta maali lähtikin ihan puupinnalle asti. Seinäpintaa ylöspäin mentäessä sekä pohjoisseinälle siirryttäessä maali on todennäköisesti tiukemmin alustassaan kiinni.

Edellisissä talkoissa puhdistettiin piharakennuksen tukkeutuneet vesikourut. Tämän kertaisissa talkoissa paikattiin piharakennuksen peltikaton reikiä sekä korjattiin rännit.

Rakennuskulttuuriyhdistys vastasi myös talkoolaisten ravitsemisesta. Lauantailöylyt tarjosi Rajaportin sauna.

Kiitos kaikille talkoolaisille!

Talkoopäivä käynnisti jälleen talon kunnostustyöt. Talon vaiheita voi seurata käymällä paikan päällä osoitteessa Uittajankatu 10.

Teksti ja kuvat Heli Hietamäki

Lajittelu: