Yksityiskohdat kertovat rakennuksen historiasta

Usein vanhojen rakennusten historian selvittäminen on palapeli, eikä Uittoyhdistyksen talo ole tästä poikkeus. Talo on alun perin rakennettu ilmeisesti vuonna 1892 ja laajennettu 1920-luvulla. Laajennuksen yhteydessä rakennettiin itäpäädyn yksiö, ja muunnettiin ullakkotila asuinkäyttöön.

Talon rakennusvuosina Pispala kuului Pirkkalan maalaispitäjään, eikä rakennustoimista vaadittu rakennuspiirustuksia tai lupaselvittelyjä. Virallisia dokumentteja on siis vähän. Luvanvaraisuus on tullut voimaan vasta, kun Pispala on vuonna 1937 liitetty osaksi Tamperetta.
 
Vanhojen valokuvien ja rakennuksessa tehtyjen esiinottojen avulla voidaan tehdä valistuneita arvauksia talon muutoshistoriasta. Laajennusosan yksiössä voi nähdä, kuinka alkuperäisen ulkoseinän ikkunan kara on hyötykäytetty tulisijan palokarana. Ikkunan sijaintia karan ja valokuvan avulla vertaamalla, voidaan päätellä, että seinän toisella puolella sisätiloissa on tehty väliseinämuutoksia. Vanhan valokuvan savupiiput kertovat myös jotain. Uittoyhdistyksen talo onkin todennäköisesti ollut alun perin eräänlainen paritupa, jossa on keskellä olevan eteistilan lisäksi ollut kaksi, laajahkoa tulisijallista huonetta.



Joskus historiasta, muutoksista tai rakennusvuosista voi saada selvempääkin todistetta. Yläkerran asuintiloissa, ns. kesähuoneessa puretun seinäpahvin takaa löytyvästä lähetystodistuksesta voidaan tehdä myös karkeaa ajoitusta.

G.A. Lönnqvistin kartonkitehdas muuttui G.A. Lönnqvistin Perillisiksi vuonna 1922. Vastaanottajana oleva Tampereen Rakennuskonttori on ollut toiminnassa ainakin vuoteen 1928. Näillä voidaan jo haarukoida jonkinlaista aikataulua yläkerran rakennusvuosista, jo tiedetyn lisätodisteeksi.

Vanhan talon kunnostustöissä löytyy myös yllätyksiä. Yksityiskohdat muodostavat omalta osaltaan rakennuksen historiaa, kertovat pieniä lisäyksiä talon tarinaan. Säästävä korjaus ja yksityiskohtien säilyttäminen varmistavat, että tarinat kulkeutuvat myös tuleville vuosille ja tuleville asukkaille.

Teksti ja kuvat Minna-Riikka Tuohiniitty

Lajittelu: