Tulevat tapahtumat

Asutko vanhassa talossa? Suunnitteletko vanhan talon ostamista? Kiinnostavatko perinteiset rakennusmenetelmät?

Järjestämme Piirulla kursseja ja tapahtumia jotka edistävät rakennuskulttuurin vaalimista, monimuotoisen rakennuskannan säilymistä sekä kädentaitojen ylläpitoa. Kurssilistaltamme löytyvät mm. ikkunoiden, ovien ja tulisijojen kunnostus, painovoimainen ilmanvaihto sekä savirakentaminen.

Järjestämme Piirulla myös ”vanhan ajan” tapahtumia, työnäytöksiä sekä opastettuja kävelyretkiä Pispalan suojeltuun rakennusmiljööseen.

Piirun ohjelmatarjontaan kuuluvat muun muassa säilyttävään korjaamiseen liittyvät kurssit, perinteisiä kädentaitoja edistävät kurssit ja muuta kivaa, mitä vain yhdessä keksimme.

 

Piirulla tapahtuu 2026!

 

Huhtikuu

 

18.04. – 19.04. Taidesuunnistus 2026, punamullan keittoa ja myyntiä Piirulla, klo 11.00-17.00

Piiru osallistuu tänä vuonna mukaan taidesuunnistukseen la 18.4. ja su 19.4, klo 11-17. Kohdenumeromme 110.
Luvassa mm. punamullan keittoa ja myyntiä Piirulla, vanhan ajan pihaleikkejä ja taiteilua lapsille.
Musiikilla meitä launantaina aikana viihdyttää Heimo Tuomarla kumppaneineen haitarimusiikilla. Pihalla kuumana käy myös lettupannu. Tarjolla kahvia/ teetä/mehua + muurikka lettu. Hinta on 6 euroa. Vapaa pääsy! Maalia voi hakea sunnuntaina omaan astiaan. Maalia myydään vain sitä varanneille ja varaus tehdään nettilomakkeella. Hinta 6€ /1L.
Varaa maalisi: https://piiru.nettilomake.fi/form/019d05ed-0dc2-71f8-bac6-09e638b8cb3a

Kävelykierros tapahtuu Pispalassa Piirun lähiympäristössä. Kävelyreitillä tutustutaan kunnostettuihin vanhoihin taloihin. Reittiin kuuluu: Piiru, Rauhala/Moreenikartano, Mooseksenmäki, Haulikatu 2 ja 4, Haulitorni ja -tehdas, Toivon talo, Päärynämäki, Kauppahalli-Lehtisen talo, Nystedtin talo, Pispalan vanha postitalo, Uittajankulma 2.
Lähtö Piirulta lauantaina klo 12 ja klo 14. Tunnin kestäville kävelyreiteille on vapaa pääsy. Kävelyreiteillä oppaina ovat Iina Tikka. 

Tapahtuma Facebookissa:  https://fb.me/e/9eujgx7KJ

 

toukokuu

 

09.05. – 10.05. Ikkunankunnostuskurssi, klo 10.00-15.00

Ovatko vanhat ikkunasi kunnostusta vailla? Haluaisitko entisöidä niitä itse, mutta et ole varma, miten ja mitä materiaaleja käyttäen? Ota oma ikkuna mukaan ja tule Piirun kurssille!
Kurssilla opitaan vanhan ikkunan kunnostuksen alkeet perinteisin menetelmin. Päivien aikana käydään läpi ikkunakunnostuksen työvaiheet: kitin, lasin ja maalin poisto, helojen ja saranoiden käsittelyt sekä kittaus pellavaöljykitillä ja maalaus pellavaöljymaalilla.
Kurssia vetää Halla Savisaari ja apuopettajana toimii Hertta Hjelt.
He muodostavat yhdessä Sivuvintin, joka tarjoaa arkkitehti- ja
restaurointipalveluja. Sivuvintiltä löytyy sekä suunnitteluosaamista
että työmaataitoja.
Halla on rakennusrestauroija ja rakennusarkkitehti, jolla on pitkä
kokemus vaativista restaurointitöistä työmailla ja
korjaussuunnitelmien tekijänä, viimeisten kuuden vuoden ajalta
arkkitehtiroolissa. Hän haluaa yhdistää nämä kaksi ja löytää
käsillä tekemisen ja suunnittelutyön täydellisen tasapainon.
”Pahaltakin näyttävät ikkunat voidaan yleensä korjata. Hilseilevän
maalin ja irtoavan kitin alta kaivetaan esiin ikkuna, joka palvelee
hoidettuna vielä satakin vuotta. Parhaita ovat hetket, kun korjatut
ikkunat nostetaan takaisin paikoilleen ja talon silmät aukeavat
kirkkaina.”
Hertta on arkkitehti, joka valmistui viime vuonna talonrakentajaksi. Hän on suunnitellut vaativia restaurointikohteita ja tehnyt mm. rakennushistoriaselvityksiä. Sivuvintin kautta hän haluaa keskittyä ennen kaikkea kotien suunnitteluun ja korjaamiseen.
”Kotien tarinat kiehtovat minua. Haluan työlläni auttaa löytämään ja jatkamaan niitä. Tilojen tarina muodostuu aina rakennuksen ja asujien yhteistyönä.”
Voit ilmoittautumisen yhteydessä ostaa Ikkunalasittajan ja/tai Ikkunakunnostajan tarvikepaketit, tai tuoda omat työkalut mukaan.
Kurssin hinta 175€, jäsenhinta 150€.

Tapahtuma Facebookissa:  https://fb.me/e/kjGmf3RTS

 

09.05. Vanhan talon sisustaminen -luento, klo 11.00-13.30

Kiinnostaako sinua vanhan talon sisustus? Löytyikö jokin ihana esine, mutta et löydä sille paikkaa? Mistä sisustuselementtejä oikein löytää Pirkanmaalla tai mitä rajoja vanhassa talossa voi rikkoa ja mitä kannattaa kunnioittaa?
Saatat löytää vastauksia Piirun Vanhan talon sisustaminen -luennolta la 14.3. klo 11-13.30! Laita päivä kalenteriin. Tapahtuma järjestetään paikan päällä osoitteessa Uittajankatu 10, tilaisuudesta ei tule tallennetta eikä sitä striimata.
Luennon hinta 20€, opiskelijat, työttömät, eläkeläiset ja Piirun jäsenet 15€. Luennolla kahvitarjoilu. Maksu paikan päällä käteinen tai kortti/mobilepay.
Tapahtuman vetää sisustusassistentti Loviisa Badermann.
Voit ilmoittautua ja jättää tähän ennakkoon mieltäsi askarruttavia kysymyksiä, käydään niitä läpi luennolla tai luennon jälkeen:
Tervetuloa luennolle!

Tapahtuma Facebookissa:  https://fb.me/e/aBvDV2sIv

 

16.05. Pettutyöpaja, klo 10.00-12.00

Elämme kovia aikoja. Mutta mäntyjä kasvaa joka puolella. Männystä saatava pettu on ollut pula-ajan pelastus. Mutta miten sitä kerätään ja irrotetaan? Opi petun keräys ja irrotus. Ei tule nälkä.
Vapaa pääsyinen työpaja järjestetään klo 10-12 Piirulla osoitteessa Uittajankatu 10, 33250 Tampere. Työpaja järjestetään ulkotiloissa. Varaudu siis sopivalla vaatetuksella.
Männyt tarjoaa Metsä-Tappura Oy (Piirun jäsen) Lempäälästä.
Kurssi järjestetään Pirkanmaan rakennuskulttuuriyhdistyksen sekä Taivaannaula ry:n yhteistyönä.

Tapahtuma Facebookissa:  https://fb.me/e/7Dk1chIvU

 

23.05. – 24.05. Ikkunankunnostuskurssi, klo 10.00-15.00

Ovatko vanhat ikkunasi kunnostusta vailla? Haluaisitko entisöidä niitä itse, mutta et ole varma, miten ja mitä materiaaleja käyttäen? Ota oma ikkuna mukaan ja tule Piirun kurssille!
Kurssilla opitaan vanhan ikkunan kunnostuksen alkeet perinteisin menetelmin. Päivien aikana käydään läpi ikkunakunnostuksen työvaiheet: kitin, lasin ja maalin poisto, helojen ja saranoiden käsittelyt sekä kittaus pellavaöljykitillä ja maalaus pellavaöljymaalilla.
Kurssia vetää Halla Savisaari ja apuopettajana toimii Hertta Hjelt.
He muodostavat yhdessä Sivuvintin, joka tarjoaa arkkitehti- ja
restaurointipalveluja. Sivuvintiltä löytyy sekä suunnitteluosaamista
että työmaataitoja.
Halla on rakennusrestauroija ja rakennusarkkitehti, jolla on pitkä
kokemus vaativista restaurointitöistä työmailla ja
korjaussuunnitelmien tekijänä, viimeisten kuuden vuoden ajalta
arkkitehtiroolissa. Hän haluaa yhdistää nämä kaksi ja löytää
käsillä tekemisen ja suunnittelutyön täydellisen tasapainon.
”Pahaltakin näyttävät ikkunat voidaan yleensä korjata. Hilseilevän
maalin ja irtoavan kitin alta kaivetaan esiin ikkuna, joka palvelee
hoidettuna vielä satakin vuotta. Parhaita ovat hetket, kun korjatut
ikkunat nostetaan takaisin paikoilleen ja talon silmät aukeavat
kirkkaina.”
Hertta on arkkitehti, joka valmistui viime vuonna talonrakentajaksi. Hän on suunnitellut vaativia restaurointikohteita ja tehnyt mm. rakennushistoriaselvityksiä. Sivuvintin kautta hän haluaa keskittyä ennen kaikkea kotien suunnitteluun ja korjaamiseen.
”Kotien tarinat kiehtovat minua. Haluan työlläni auttaa löytämään ja jatkamaan niitä. Tilojen tarina muodostuu aina rakennuksen ja asujien yhteistyönä.”
Voit ilmoittautumisen yhteydessä ostaa Ikkunalasittajan ja/tai Ikkunakunnostajan tarvikepaketit, tai tuoda omat työkalut mukaan.
Kurssin hinta 175€, jäsenhinta 150€.

Tapahtuma Facebookissa: https://fb.me/e/4aPHadPyJ

 

Piiru on avoinna kaikille, tule ihmeessä poikkeamaan kahvilla ja turisemaan mukavia. Olemme avoinna ma-to 10–15.

 

Ota yhteyttä

Piirun tapahtumia ideoimaan ja toteuttamaan pääsevät kaikki tamperelaiset. Ota yhteyttä tapahtumakoordinaattoriin.

TAPAHTUMAT

Piirun tapahtumakoordinaattori

+358 50 549 7898

piiru.tapahtumat@gmail.com